
Useimmat merenkulkulaitokset ovat delegoineet laivojen IMO-yleissopimusten ja –säännöstöjen mukaisiin sertifiointeihin liittyvät toimenpiteet DNV:lle. Teemme tämän yleensä vain DNV-luokitelluille aluksille, mutta toisinaan myös aluksen luokituslaitoksesta riippumatta.
Kunkin laitoksen valtuuttamisen taso vaihtelee täydestä valtuutuksesta, jolloin DNV hoitaa koko sertifiointiprosessin, tapauksiin, joissa merenkulkulaitos käsittelee osan prosessista, esimerkiksi lopullisten todistusten myöntämisen.
Lakisääteisellä sertifioinnilla on alukselle sen koko eliniän mittainen merkitys uudisrakennuksen luovutuksen yhteydessä suoritettavasta peruskatsastuksesta ja sertifioinnista vuosikatsastuksiin sekä väli- ja uusintakatsastuksiin aluksen toiminnallisen iän aikana. Lakisääteinen katsastus on yleensä suoritettava myös silloin, kun vaihdetaan lippua tai luokituslaitosta.
Maailmanlaajuisen kokeneiden ja pätevien tarkastajien verkoston ansiosta DNV pystyy suorittamaan sertifiointiin liittyvät katsastukset ja auditoinnit tehokkaasti ja ajallaan.
Kustannustehokkuuden takaamiseksi DNV on valmis tekemään yhteistyötä omistajien/varustamojen kanssa, jotta tarkastukset voidaan ajoittaa aluksen liikennöintiaikataulun mukaan.
IMO-yleissopimus, jonka tarkoitus on ihmishengen turvaaminen merellä.
IMO-yleissopimus jonka tarkoitus on ehkäistä alusten aiheuttamaa meren pilaantumista.
IMO-yleissopimus, joka määrittelee aluksen suurimman sallitun kulkusyvyyden.
IMO-yleissopimus koskien alusten vetoisuusmittausta.
IMO:n turvallisuusjohtamisen säännöstö (International Safety Management), jonka tarkoitus on turvata alusten turvallista operointia ja estää ympäristön pilaantumista.
IMO:n turvasäännöstö jonka tarkoitus on estää aluksiin ja satamarakenteisin kohdistuvia laittomia tekoja.
Kansainvälisen työjärjestön ILO:n v. 2006 hyväksymä merityötä koskeva yleissopimus (Maritime Labour Convention), jonka tarkoitus mm. on turvata alusten miehistöjen työ- ja asumisolosuhteita. Sopimus ei ole vielä astunut voimaan.
Yllämainittujen pakollisten säännöstöjen mukaisen sertifioinnin lisäksi DNV sertifioi kansainvälisten standardien kuten esim. ISO14001:n (ympäristö), ISO9001:n (laatu) ja OHSAS18001:n (työturvallisuus- ja terveys) mukaan laadittuja varustamotoiminnan hallintajärjestelmiä. Järjestelmät voivat kattaa näitä kaikkia sekä ISM-koodia (integroitu järjestelmä) taikka vain yhtä niistä.
Helppokäyttöinen tietokanta DNV:n asiakkaille.
Pääsy alustietokantaan