Toimintajärjestelmän avulla voit osoittaa organisaatiosi sisäisen toiminnan ennustettavuutta ja kykyä vastata asiakkaiden ja yhteiskunnan vaatimuksiin. Riskiperusteisen Risk Based CertificationTM -sertifiointilähestymistavan avulla arvioimme, kuinka hyvin toimintajärjestelmäsi tukee toimintasi kannalta tärkeimpiä alueita. Samalla mittaamme toimintasi valittujen kansainvälisten standardien noudattamista.
Toiminta- ja johtamisjärjestelmästandardien mukainen sertifiointi ei ole vain liiketoiminnan riskien minimoimisen työkalu vaan samalla viesti ympäröivälle yhteiskunnalle. Oli kyse sitten laadunhallinnan, ympäristöjohtamisen tai työterveys- ja työturvallisuusjohtamisen standardien mukaisesta sertifioinnista tai yrityksen yhteiskuntavastuujärjestelmän sertifioinnista, sertifiointi lähettää asiakkaille ja kuluttajille viestin siitä, että yritys kantaa vastuunsa kestävästä kehityksestä.
DNV:n tarjoama riskiperusteinen Risk Based CertificationTM -sertifiointipalvelu ei vain tarkasta järjestelmäsi vaatimustenvastaavuutta parhaiden käytäntöjen mukaan. Auditoijamme arvioivat myös sen, kuinka johtamis- ja toimintajärjestelmäsi käsittelevät riskejä eli tunnistavat vahvuuksia, heikkouksia ja parannusmahdollisuuksia.
SO 9001 -standardin mukainen laadunhallintajärjestelmän sertifiointi osoittaa, että yritys tekee työtä asiakastyytyväisyyden eteen, toiminnan yhtenäisyyden saavuttamiseksi ja sisäisten prosessien parantamiseksi.
ISO 14001- ja EMAS- ympäristöjohtamisjärjestelmästandardien mukainen sertifiointi auttaa organisaatiotasi hallitsemaan toiminnan tärkeimpiä ympäristöön vaikuttavia tekijöitä, kuten päästöt, jätteiden käsittely ja energiatehokkuus.
OHSAS 18001 -sertifioitu työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmä osoittaa yrityksen määrätietoisuutta työntekijöiden ja ympäristön suojaamisessa vahingollisilta tapahtumilta.
Riskinhallintatyökalu HACCP on suunniteltu erityisesti elintarviketeollisuuden käyttöön ruoan turvallisuuden takaamiseksi. Se on jäsennelty, ennakoiva lähestymistapa elintarviketurvallisuuteen. Työkalun avulla voidaan optimoida toimet, joilla taataan kuluttajille turvalliset elintarvikkeet. Tämän standardin mukainen sertifiointi muuttaa yrityksen lähestymistavan retroaktiivisesta laatutestauksesta ennakoivaan ajattelutapaan.
ISO 22000 on perusstandardi, jonka avulla yritys voi tunnistaa oleellisia riskejä ja hallita niitä tehokkaasti niin elintarviketurvallisuuden kuin kustannustehokkuudenkin näkökulmasta. Standardi tarjoaa järjestelmällisen lähestymistavan, joka kattaa minkä tahansa elintarvikeketjun segmentin, mukaan lukien ravintolat ja pitopalvelut, pakkaus, laite- ja kemikaalivalmistajat sekä palveluntarjoajat kuten tuholaistorjunta, pesulat, kuljetus ja logistiikka.
SA8000 on kokonaisvaltainen, maailmanlaajuinen ja todennettava yritysvastuun noudattamisen auditointi- ja sertifiointistandardi. Sitä voidaan soveltaa niin pieniin kuin suuriinkin yrityksiin, jotka haluavat osoittaa välittämisensä asiakkailleen ja muille sidosryhmille.